Sunday, April 12, 2009

Leimailutaivas/ Stamping fair at Finland



Ajatus leimailutapahtumasta oli muhinut jo vuosia aktiivisen harrastajan mielessä pääsemättä sen konkreettisemmalle tasolle. Kun kaksi harrastajaa Riitta ja Taava kohtasivat, sai suunnitelmat uutta puhtia. Aluksi Taava ei ollut järin innostunut asiasta, mutta Riitta jatkoi pehmittelyä ja sai houkuteltua Taavan mukaansa messuille Ruotsiin. Antoisan Ruotsin reissun jälkeen oli Taavakin vakuuttunut että tällainen tapahtuma tarvitaan Suomeenkin.
Kesällä 2008 kartoitettiin sopivia kotimaisia myyjiä osallistumaan tapahtumaan. Mielenkiinto asiaa kohtaan oli valitettavasti melko laimeaa ja suunnitelmat messuista hautautuivat.

Taava oli kuitenkin päässyt jo hyvään vauhtiin ja hänellä oli tunne että jotain täytyy järjestää. Tämän ajatuksen pohjalta syntyi Ruotsista ”lainattu” idea, askartelukirppis tapahtuma. Kirppiksen saama suuri suosio vahvisti jälleen tunnetta että leimailumessuille on selvästi tarvetta. Suunnitelmat messuista käynnistyivät uudelleen.
Messuihin tähtäävä blogi laitettiin pystyyn ja tapahtuman mainostus alkoi harrastajien blogien välityksellä. Leimailutaivas blogissa oli paljon tiedotusta tulevasta tapahtumasta. Sponsoreita ja myyjiä esiteltiin. Blogissa järjestettiin myös haasteita erilaisilla leimailutekniikoilla. Blogin kautta oli myös mahdollisuus virtuaalimessuiluun. Ostoksia oli mahdollista tehdä kolmessa ruotsalaisessa nettikauppassa ja Hollannista oli mahdollisuus tilata leimailukirjoja. Tuotteet tilattiin netissä ja noudettiin sitten paikan päällä messuilla. Tässä oli mainio tilaisuus hyödyntää postimaksuttomuutta ja tilata suurikokoisia tuotteita joiden postikulut normaalisti olisivat korkeat.

Kiireisin järjestelyaika sijoittui joulukuun alusta tammikuun puoliväliin sekä tietysti itse messuviikolle. Aikaa kului molemmilla järjestäjillä useita tunteja päivässä. Niitä ei kuitenkaan kannattanut laskea sillä kyseessä oli suuren unelman toteuttaminen.
Sopivan kokoisen paikan löytäminen hyvien kulkuyhteyksien kera oli hankalaa mutta vihdoin sellainen löytyi: Kurkimäen korttelitalo Helsingissä.
Sponsorit lähtivät innokkaasti mukaan ja heitä olikin lukuisa joukko ympäri maailman.
Myyjätkin alkoivat innostua kun huomasivat kiinnostuksen lisääntyvän blogien välityksellä. Paikalla olikin kattava valikoima kotimaisia paperiaskartelutarvike myyjiä. Saksastakin oli uskaltautunut mukaan kaksi leimasinvalmistajaa.

Suurempia yllätyksiä ei valmistelujen aikana tullut eteen. Tällaisen tapahtuman järjestämisessä on otettava huomioon paljon erilaisia asioita kuten lupien hankinta ja vakuutukset. Läheskään kaikki valmisteluthan eivät ole näkyvissä itse tapahtumassa.

Leimailutaivaaseen 15.3. saapui paljon alan harrastajia eripuolilta Suomea. Useat matkustivat pitkiäkin matkoja päästäkseen osallistumaan tähän ainutlaatuiseen tilaisuuteen. Tapahtuma koostui iloisesta puheensorinasta, mukavista tapaamisista ja ihanien materiaalien hypistelystä ja tietenkin tuotteiden ostamisesta. Paikalle oli järjestetty myös demoesityksiä joista sai uusia ideoita ja näki erilaisten tuotteiden käyttöä.
Palute oli erittäin positiivista ja vieraat kehuivat hyvin järjestettyä tapahtumaa ja toivoivatkin siitä jokavuotista perinnettä. Erona muiden maiden messuihin oli se, että muualla nimenomaan myyjät ovat järjestäneet messut. Jatkossa Taava ja Riitta mielellään näkisivätkin, että myös suomalaiset myyjät aktivoituisivat.

Suomessa alan harrastus on kasvanut kovaa vauhtia ja uusia innostuneita tulee joukkoon mukaan koko ajan. Aikaisemmin askartelu on mielletty enemmänkin lasten harrastukseksi mutta taideleimailu vie mukanaan niin nuoren kuin vanhankin. Innostus samaan aiheeseen on niin vahva ettei siinä muilla asioilla ole merkitystä.
Suomalaiset alan harrastajat ovat erittäin valveutuneita ostajia. He seuraavat tiivisti trendejä ja uusimpia uutuuksia. Jos koko ajan kasvavilta kotimaan markkinoilta ei löydy mieleisiä tuotteita, tilataan niitä rohkeasti ulkomailta.
Messujen yhteydessä haastateltiin muutamia aktiivisia harrastajia ja heidän kesken arvoimme leimasinpalkinnon ja onnetar suosi tällä kertaa Susannea.
Lähdemateriaali: lehdistötiedote, Taava Ahonniska sekä haastatellut harrastajat.




Leimailutaivas">Täältä löytyy lisää kuvia tapahtumasta





*********************************************************************************


One Finnish crafter, Riitta had a thought for a long time that there should be a stamping event in Finland. When she met other crafter Taava, there were new ideas coming up. Both ladies visited at a fair in Sweden and they were convinced that we would need same kind of event in Finland. On summer 2008 Riitta & Taava started to check possible sellers who could come to the fair. Unfortunately there was a lack of interest.
Taava had already thoughts that something should be organized and she arranged a second hand market for crafting materials. Since this was a huge success the fair thoughts started again. There was a special blog issued with lots of information. Sellers and sponsors were presented; challenges with different stamping techniques were published.

The most hectic time with preparations was from the beginning of Dec. 2008 till mid January 2009 and of course the week when the fair was. Riitta & Taava spent many hours to have everything ready; the big dream was going to come true. It was not so easy to find a good place to hold this kind of event. Luckily there were many sponsors from all over the world. Also sellers started to get interested when crafters spread the word about this great event to be. There were several crafting companies from Finland and also two stamp companies from Germany.

There were no big surprises with preparations. Still there are many things you need to take care of, many things, which will not be seen at the fair at all. Like insurances and licensees.

The grand happening was at Helsinki on 15.3. Place was full of happy crafters from all over Finland. Many of them traveled quite a long way to take a part to this first stamping fair. There were lots of happy noises, joyful meetings and of course nice time to buy the crafting materials. There were also some demonstrations to show different kind of techniques and materials. Crafters were very satisfied with arrangements and were hoping that this kind of event would be every year.

Crafting and stamping has increased rapidly in Finland. New people find this hobby all the time. There has been a feeling that crafting has been something for small kids but art stamping suits for every age. Sharing the same interest is the most important thing.

Finnish crafters are very aware of new trends and materials and have ordered crafting materials from abroad. Nowadays there has come several on-line stores to Finland and their material range is increasing all the time.

We interviewed some active crafters and there was drawn a winner for a stamping price. That lucky one is: Susanne

Source of information: press release, Taava Ahonniska and interviewed crafters.
Here you can find more pictures from the fair.

2 comments:

Susanne said...

Oj, vilken överraskning =) Tusen tack!

Kram, Susanne

Anonymous said...

http://lumerkoz.edu Jonny was here http://barborazychova.com/members/Buy-Neurontin.aspx colloid http://www.lovespeaks.org/profiles/blogs/buy-norvasc paving http://soundcloud.com/prozacz giroux http://www.comicspace.com/codeine/ parma http://www.sqlprof.com/members/Buy-Inderal.aspx partiesf nermeen